![]() Kummitustarina SAM - virtuaalihevonen
Olet siis saapunut hevosen nimeltään Kummitustarina SAM, sivuille. Tämä hevonen on väriltään voikko, ja sillä ei ole merkkejä. Rodultaan se on niinkin uljas kuin suomenhevonen. Sen omistaa Tiia, ja Sakke onkin Tiian yksityishevonen, eli sille ei oteta hoitajaa ja se on kokonaan Tiian omistuksessa. Tämä hevonen on sukupuoleltaan ori, eli jos Sakke muutettaisiin ihmiseksi, se olisi poika. Ori on sukupuolista yleensä villein, joka voi astua tamman. Sakke on siitoskäytössä. Ikää herralla on huimat 7-vuotta (täytti 06.12.) Tutustu rauhassa Saken sivuihin ! Sen päiväkirjaan pääsee tästä. muotovalio herrasmies![]() tahdotko mut tosiaanKummitustarina SAM, tutummin Sakke on jääräpäinen hevonen, jonka ei tekisi millään mieli totella ketään tai mitään. Lopuksi kun sen saa tottelemaan, siitä kuoriutuu perushyvä yleisratsu joka tottelee edes jotain. Sakella on kuin kaksi persoonaa. No, tutustutaan tarkemmin.Eli, karsinassa Sakke on todella säikky ja ilkeä. Sitä on todella vaikea saada kuriin, jos yrittääkin harjata, tulee murhaavat katseet ja näykkäisy-yritykset. Ei silti kannata luovuttaa, lopulta se kyllästyy kiusaamiseesi. Tai melkein, sitten saapuu hyörimiskohtaukset. Se hyörii ja pyörii ympäri karsinaa kunnes lopetat harjaamisen ja pysäytät sen. Jos saat sen jotenkin -- riimun ja narun avulla siis -- kuriin, se alkaa viskata harjoja kädestä ja saa ne heitetyksi niin kauas, että sinulla menee ainakin 5-minuuttia kunnes saat sen takaisin haettua. Loppujen lopuksi, kun sen ideat loppuvat, se antaa sinun harjata loppuun, ellet ole antanut jo periksi. Silloin se katsoo sinua, joka kykit siinä karsinan vieressä, ilkikurisesti ja hirnahtaa. Siirrytäämpä ratsastukseen. Ratsastaessa Sakke ei alussa tottele mitään apuja, löntystää vaan rauhallisesti uralla käynnissä, ja joskus kävelee huvikseen keskelle kenttää, pysähtyy ja jää siihen. Lopulta se antaa periksi ja lähtee kävelemään. Raippa on siis hyvä olla mukana, pelkillä pohkeilla tätä ponia ei saa tottelemaan, ei sitten millään. Raipan avulla se voi jopa totella, mutta siroksi ja kuuliaiseksi kouluponiksi sitä ei saa tekemälläkään. Sakella on melko pompottava ja epämukava ravi, mutta kun siihen tottuu ja pystyy myötäämään, ei se niin paha sitten olekaan. Laukka on, toisin kuin ravi - todella pehmeää ja ihanaa. Sen pitkät askeleet ovat mukaansatempaavia. Siis silloin kun sen saa laukkaan. Tai edes raviin. Joo, ehkä mä kerron miten se taipuu ja menee esteitä. Siis tosiaan, kun sen saa menemään edes vähän paremmin kun alussa, se kyllä tekee pohkeenväistöt, avotaivutukset ym. Mutta selässä täytyy olla rauhallinen ratsastaja, joka ei nyi suusta vaan antaa rauhalliset avut, sellaiset jotka Sakkekin tajuaa. Koulukisoissa ei silti ole voittoja tullut, enemmän Sakke on esteratsu. Koska yleensä koulukisoissa sen selässä on joku hermoheikko, joka riuhtoo sitä suusta ja antaa pikaiset ja rauhattomat avut, eikä Sakke tietenkään tottele silloin. Esteillä se tottelee kuin enkeli, se ei kiellä melkeimpä ikinä. Se rakastaa esteitä, varsinkin niitä suurempia. Pienillä se kompuroi melko helposti ja sen seurauksena kaatuu maahan. Se kuitenkin aina yrittää jatkaa laukkaa jos vain pystyy. Suuremmilla se hyppää aina ilmavaralla yli, eikä ikinä kompuroi. Se jatkaa hörökorvilla esteen jälkeen kiltisti laukassa, ja sen ponnistusvoima on niin hyvä että se pääsisi suurien esteiden rataakin helposti. Taluttaessa hevonen ei meinaa pysyä ollenkaan kiinni, vaan ryntäilee ympäriinsä, varsinkin tammojen seurassa se lähtee täysiä viilettämään karkuun, eikä sitä silloin pysäytä mikään, ei niin mikään. Siksi Sakkea ei kannata taluttaa yksin, ainakaan pikkutyttöjen. Se myös talloo varpaille, ja jos se ei pääse heti laukkaamaan tarhaansa, se rupeaa näykkimään ilkeästi ja irveilemään. Se saattaa jopa nousta takajaloilleen tai pukittaa. Karkailu on Saken homma, ja sen se osaa parhaiten! Juoksuttaessa Sakke menee peruskiltisti, se tosin saattaa joskus ryöstäytyä ympyrältä jonnekkin muualle, jos se kyllästyy siis. Mutta yleensä se kuuntelee kaikki käskyt ja tottelee ne melkein heti. Joskus se saattaa jäädä raviin kun pyydetään laukkaa ja näinpoispäin. Se saattaa myös liinan päässä ruveta temppuilemaan, eli pukittelu on hyvin mahdollista. Jos sillä on paha päivä, se löntystää eikä suostu edes raipan patistuksella tehdä mitään. Se repii liinaa itseään päin ja koettaa suututtaa juoksuttajan kaikin mahdollisin tavoin. Se ei joskus yksinkertaisesti jaksa totella. Kuljettaessa ja lastattaessa Sakke toistaa luonnettaan. Heti kuin traileri ilmestyy näkymiin, se yksinkertaisesti toteaa sen hirviöksi ja lähtee rimpuilemaan irti taluttajan käsistä. Se tekee kaikkensa päästäkseen pakoon, joten Saken kanssa täytyy olla ainakin kaksi taluttajaa jotta sen saisi edes trailerin lähelle. Lastattaessa se kompuroi trailerin sisäänkäynnin 'portaisiin', ja yleensä lähtee karkuun kun sen on saanut kuljettua edes vähän matkaa. Siksi lastaukseen kannattaa varata pari tuntia aikaa, ellei halua myöhästyä jostain. Sakke ei nimittäin helposti lastaannu. Sitten kun se on vihdoin saatu traileriin, se rupeaa heti auton käynnistettyä potkimaan traileria rikki. Se ei rauhoitu paitsi jos auton pysäyttää. Muiden hevosten kanssa Sakke tuntee, että se olisi koko joukon kingi. Se pomottaa muita, ja rupeaa väkivaltaiseksi ellei sen tahtoa totella. Se menee aina ensimmäisenä ruoan kimppuun, eikä joskus jätä muille mitään. Se kokee itsensä kaikista parhaimmaksi. Näin siis on orien ja ruunien kanssa. Tammojen kanssa se villiintyy täysin, ja rupeaa juoksentelemaan ympäri tarhaa kiihtyneenä. Se antaa aina tammojen tehdä kaiken ensin, eikä tee mitään pahaa. Sakkea tosin ei todellakaan kannata päästää tammojen kanssa samaan tarhaan paitsi astutusmielessä, koska en voi luvata mitä sitten käy. Kisoissa Sakke on malttamaton, eikä millään jaksaisi pysyä paikoillaan. Se hamuaa kaikkea ympärilleen, eikä sitä todellakaan saa rauhalliseksi, ei sitten millään. Se oikeastaan pyörii ympyrää eikä välitä vaikka sille tehtäisiin mitä vain. Radalle päästyään se starttaa täysillä, ja tottelee avut heti ensimmäiseksi kun ne antaa. Siksi Sakke onkin hyvä kisahevonen, ainakin heti kun sen saa kuulolle. ympäri kenttää 24/7MAANANTAI koulua 1hTIISTAI maastoon 1h KESKIVIIKKO vapaapäivä TORSTAI taluttelua, juoksutusta PERJANTAI puomeja 1h LAUANTAI esteitä 2h SUNNUNTAI vapaapäivä Liikuttajana toimii aina Tiia. VARUSTEET parhain suku kaikistae. Simsalabim VIUHsh-t, 10-vuotias ei. Ajattele nyt vähä sh-o, 15-vuotias ee. Loppukoitos SOR sh-t, 14-vuotias i. Nukkumatti SAM sh-o, 9-vuotias ie. Liian hyvä sulle sh-t, 16-vuotias ii.Sattuuks tää paljonki AK sh-o, 15-vuotias Saken emä, Simsalabim VIUH on oikea kisatykkitamma, joka kuitenkin oli Saken syntymän lähellä tarjolla siitokseen, kun sen kykyjä ei vielä oltu löydetty. Epätoivoisesti siittolan pitäjät tälle tammalle oria etsivätkin, kukaan kun ei oikein tammaa astua halunnut, se muka oli niin ruma. Tammasta on kasvanut kuitenkin todella kaunis estehirmu tamma, joka kasvatti Saken oikein hienoksi varsasta asti. Saken isä, Nukkumatti SAM on hieno siitosori, jolla onkin suuri varsalauma. Ori ei Saken syntymän lähellä ollut tarjolla kuin todella muotovalioille ja kauniille tammoille, mutta kuitenkin se päätyi astumaan Saken emän, vaikkei tämä mikään hieno hevonen ollutkaan. Herra pärjää parhaiten koulukilpailuissa, niissä sillä on reilusti potentiaalia. On kisannutkin melkein Grand Prixiin asti. ne saken rakkaat pikkuvarsatSakella ei ole vielä varsoja.layout © tiia, kuvat © Vapaasti kopioitavaa |